tiistai 31. joulukuuta 2013

HAPPY NEW YEAR!!

DSC_0102
DSC_0067d
DSC_0108
DSC_0104
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!♥

lauantai 28. joulukuuta 2013

It is Christmas in the heart that puts Christmas in the air

Tänä vuonna olen ollut oikein kiltti tyttö sillä sain paljon ihania joululahjoja. Tai sitten vaan tontut on kurkkinut juuri oikeaan aikaan.. Suuri kiitos kuietnkin kaikille joulupukeille!:)♥
Valkoinen iso neule ja statement koru. Nämä kaksi on ollu mun toivelistalla jo vuoden päivät enkä ole löytäny sopivia kaupasta en sitten millään. Tänä jouluna kuitenkin paketista ilmestyi nämä molemmat juuri täydellisinä!
Kukkapöksyt, polvisukat ja sorkuksia. Näitäkin kaikkia olen etsiny kaupoista jo vaikka kuinka kauan ja olin kyllä yhtä hymyä kun toive toiveen jälkeen avautui paketista.
Kultainen kello. Vihdoin ja viimein sain rannekellon! Jälleen kerran juuri sellainen kuin olen haaveillutkin.

Pussilakanasetti ja enkelinsiivet. En malta odottaa näiden uusien lakanoiden alle käpetymistä ja nukahtamista enkelisiipien turvaan.

Mukeja moneen janoon. Rakastan isoja mukeja sekä muumimukeja ja näiden kanssa on mukava muuttaa sitten joku päivä omaan kotiin.

Elokuvia ja Tonttu Toljanteri. Mä niin rakastan elokuvia ja varma lahja mulle onkin kääriä joku ihana leffa paperiin. Tänä vuonna sainkin oikein monta elokuvaa: Step up Revolution, Mamma Mia ja Vettä Elefanteille. Sitten sain myös Tonttu Toljanterin x) Se on kuulunut jo pienestä lapsesta asti mun jouluun ja nyt kun ne loppu niin tämä onkin pelastus mun ensi jouluun!

Viimeisenä muttei vähäisimpänä sain vielä lahjakortin, leffalippuja ja rahaa. Lisäksi sain tuon ihanan lompakko pussukan tädiltä ja serkuilta. Sain myös rannekorun sekä villasukat, jotka lämmittää tälläkin hetkellä varpaitani.
 
Onnellinen tyttö kiittää ja kuittaa sekä toivoo, että kaikki siellä ruudun toisella puolella olisi myös onnellisia♥
Nähdään taas pian!
 
P.S. Saa pistellä postausideoita tulemaan:)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Christmas time♥

Olette ehkä jo kyllästyneet joulupostauksiin, mutta täältä tulee vielä yksi! Vietin jouluni kotona perheen kanssa oikein perinteisesti. Mulla oli joulufiilis kadoksissa lähes kokonaan ennen joulua, mutta onneksi tunnelma ja kaikki perinteet sai joulumielelle. Aattoaamu alkoi perinteisesti joulupukin kuumalinjaa katsoessa. Päivällä vielä laitettiin viimeisiä joulukoristeita, paketoitiin viimeisiä paketteja ym. Aamupäivällä äiti keitti meille myös joulupuuron ja mä sain ensimmäisen kerran elämässäni mantelin! Illalla käytiin joulusaunassa kynttilän valossa. Saunan jälkeen laittauduttiin hiukan ja katettiin pöytä. Pöytään istuessa meillä kaikilla oli valtava nälkä, kun päästiin herkuttelemaan vasta illalla ysin aikoihin. Mahat tuli kuitenkin nopeasti täyteen ja päästiin jakamaan lahjat ja nauttimaan illasta/yöstä yhdessä. 


Toivottavasti teillä kaikilla oli oikein mukava joulu!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Dear Santa...

jouluuuu
Kultaisia sormuksia. Kapeita, leveitä, knuckle ringssejä ym.
Valtava harmaa neulottu lämmin huivi ja iso kuvioitu huivi
Kultainen kello
Perus nahkavyö, ruskea tai musta
Elokuvia, Niholas Sparksin elokuvien täydennystä ja muita ihania leffoja
Foam Roller
Harmaat polvisukat
Koralli huulipuna
Pehmeät tossut
Mukava pyjama
Lahjakortti johonkin vaateliikkeeseen
Uudet kenkulit 

Keräilin tähän jotain toiveita joulupukille. Olisin onnelinen, jos saisin edes joitakin noista. Kuitenkin enemmän mitään noista tavaroista toivoisin hyvää mieltä ja lunta jouluksi! Mulle iso lahja on jo se, että saan siskoni kotiin ja voidaan viettää tunnelmallinen perhejoulu:)

Minkäslaisia joulutoiveita teillä on?

tiistai 17. joulukuuta 2013

Inspiration

dfghj ertyuimnbvc dsd sdfghjklölkjhgfdsdfghjk asdfghrt ertyuhv ertgyhujuytr
"Everyhting you can imagine is real"-Pablo Picasso

perjantai 13. joulukuuta 2013

Jouluaskarteluja


DSC_0534
DSC_0531
DSC_0537
DSC_0528
DSC_0547
Mun blogi vois näin joulun alla muuttua joulupuuhailu blogiks nimittäin rakastan joulua ja kaikkea siihen liittyvää! Tänään sain aikaseks askarreltua kortit ystäville ja muillekin tutuille. Rupes tuntumaan, että joulu on oikeesti jo lähellä kun kuuntelin samalla perinteisiä joululaujuja ja suunnittelin lahjalistoja. Toivon nyt vaan eniten, että saisin rauhallisen mielen ja rentouduttua nimittäin tää viikko on ollu jotain täysin muuta ja kadottanutkin mun joulufiiliksiä. Loma kuitenkin jo häämöttää, joten kyllä tää tästä! Onko sielläkin innokkaita joulun odottajia?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

I'm back!!

Hei taas!:) Minä täällä, muistatteko vielä? Vihdoin pääsin koneen ääreen ja herättelemään tätä blogia henkiin. Pahoittelen kovasti tätä liian pitkäksi venynyttä taukoa, mutta nyt vihdoin mulla on aikaa, jaksamista ja intoa tähän hommaan. Loppukesällä ja syksyllä on tapahtunut hurjasti kaikkea, joten on mahotonta laittaa kaikkea sitä yhteen postaukseen. Tärkeimmistä ja kivoimmista jutuista pyrin tekemään erillisä postauksia jos vain teitä kiinnostaa, esim Norja&Ruotsi roadtrip. Tässä kuitenkin paloja kuluneelta syksyltä ja ihan viime päiviltäkin:   moo
[1]Onnellisena siskon luona Turussa [2]Joulukorttien väsäilyä [3]Iisan maailman ihanin synttärilahja[4]Söpö talvikisuli
mo
 [1]Coomatontut keikalla [2]Winter wonderland[3]Aikaisin aamulla liikkellä.. [4]Beat Cooman viimeisiä keikkoja
mooo
[1]Vaasan kisatunnelmia [2]Lämmin takkatuli [3]Vuoden ekat pulkkailut [4]Lauran 18synttärikemuilta, Rakas Maria

P.S Postausideoita ja toiveita saa kertoa niin ehkä tämä innostus ja postaustahti pysyis tällä kertaa hyvänä:)

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesäreissailua!


IMG_0779
IMG_0985
IMG_0981
IMG_0479
IMG_1153
IMG_0629
IMG_1188
PicMonkey Collage IMG_0850
IMG_0918
IMG_0781
IMG_0544
IMG_0505
IMG_0491
IMG_0586
Heipsan! Tulin vielä laittamaan kuvia meiän saaristomatkasta ennenkuin me taas lähetään uuteen seikkailuun nimittäin Ruotsiin ja Norjaan! Oon nyt kesän aikana matkaillu ja retkeilly  ympäri Suomea ja nyt onkin sitten pohjoismaitten vuoro. Musta ei siis varmaan kuulu täällä kymmeneen päivään, mutta toivottavasti nautitte silläaikaa ajastanne nimittäin minä ainakin aion! Mutta nyt eikun matkaan ja nähdään pian!♥